Keinuhevosen tammi- ja helmikuu

 

Hip hei ja hyvää alkanutta vuotta 2017 kaikille perheille!

Ensinnäkin isot kiitokset kuluneesta vuodesta 2016 ja lämpimät kiitokset monenlaisista ihanista joulumuistamisista!
Joulun aika olikin ihanan tunnelmallista aikaa ja joulujuhlasta jäi jälleen mukavat muistot kaikille! Tällä kertaa juhlijoita olikin todella paljon – kiitokset siis myös aktiivisille isovanhemmille!

Joulukuussa laitoimme hyvän kiertämään Päiväkoti Keinuhevosesta! Lapset piirsivät jouluisia piirustuksia ja sanoittivat kuvituksensa Helinäntuvan vanhusten joulujuhlaan vanhuksille jaettaviksi (Orimattilan Leonat). Joulukortteja lasten käsistä lähti myös Nastolan vastaanottokeskuksen lasten pikkujouluihin jaettavaksi! Lisäksi yläkerran väki ilahdutti esityksillään sekä Veteraanien joulujuhlassa että seurakunnan henkilökunnan joulujuhlassa seurakuntakodilla! Jaettu ILO on kaksinkertainen ILO 🙂

Ja nyt…lomien jälkeen kaikki ovat pikkuhiljaa päässeet arjen rytmiin kiinni ja on aika kulkea kohti valoa ja kevättä! Hmmm…Talvesta kuitenkin ensin nauttien!
Päiväkodissa talven riemuja eletään päivä kerrallaan johtuen hyvinkin vaihtelevista sääolosuhteista!
Toki sisällä onnistuu talviset käden taidot, tarinat ja laulut, vaikka sää olisi mikä tahansa!
Alakerran touhut ja tohinat:
Alakerrassa tuttu ja turvallinen touhuilu jatkuu…. Aamupiiri, pienet ohjatut hetket, vapaata leikkiä…Olemme läsnä ja lähellä 😉 Syliä ja apua tarpeen tullen!
”Uutena” juttuna aloittelemme ”shortsi-jumpan”! Tuokaa siis lapselle lokeroon shortsit/legginssit+T-paita/toppi tai jumppapuku! Laitamme nämä vaatteet päiväkodilla omiin jumppakasseihin! Jumppaamme tämän shortsijumpan kerran viikossa – päivät vaihtelevat!
Alakerran 4-vuotiaista puolet täyttää 5v jo heti alkuvuodesta! Siksipä tälle ikäryhmälle on tiedossa pientä lisäystä haasteisiin – oman nimen kirjoittamista hiotaan ja kaapeista kaivetaan esille hieman haasteellisempia lautapelejä! Tärkeimpänä kuitenkin AINA LEIKKI ja leikissä monenlainen oppiminen – tällä ikäryhmällä sosiaalisten taitojen oppiminen leikeissä on todella isossa roolissa!
Piki-kissan seikkailu syksyllä oli lapsia innostava ja hauska projekti….ja siitä intoutuneena lapset ovatkin toivoneet Lumikissa-seikkailuja 🙂 Näin ollen toteutamme pienen Lumikissa-projektin! Lasten ideat ja ajatukset huomioidaan suunnittelussa ja toteutuksessa, joten katsotaanpa, mitä yhdessä saamme aikaan 😉
Yläkerran touhut ja tohinat:
Talviset touhuilut käden taitojen, laulujen ja lorujen parissa ovat käynnistyneet. Tammi- helmikuun ajan talviurheilu valtaa jalansijaa toiminnassamme. Luistelemiset onkin jo alkaneet ja jatkuvat….. laitamme niistä tietoa lokeroihin. Hiihtämään menemme urheilukentän laduille ja kouluunlähteville pidetään hiihtokoulu. Hiihdoista laitamme myös tiedotetta eteiseen. Säähän se nyt määrittää, mutta toivotaan että saamme nauttia talvesta myös mäenlaskun parissa.
Salaisen maan tarinat jatkuvat tauon jälkeen koko ryhmällä. Eskarilaisten omat hetket ti-to, 2krt viikossa.
Eskarilaiset on kutsuttu Erkko-lukioon perjantaina 3.2 klo 9-10.30 teemalla ”Ihmetellään yhdessä”. Pääsemme kemian luokkaan tekemään tutkimuksia lukion oppilaiden opastuksella. Jännittävää…. Kutsusta kiitämme Reetan äitiä Tuulaa. Kiitos !!
Jumppavaatteet voi tuoda jumppapusseihin. Jos kelit ei mahdollista ulkourheilua niin voimme jumpata sisätiloissa.
Tiedoksi:
Matti Ylinen lähihoitajan työharjoittelussa ajalla 2.1-3.2.2017.
Inka Aaltolinna puuhailee keittiössä avustavissa ruokahuollon ja siivouksen työtehtävissä noin 4h päivässä ajalla 30.1-17.2.2017. Inka tulee Aitoon erityisammattioppilaitoksesta.
Isovanhempien päivää vietämme pe 17.2 klo 8.30-10.30. Lasten kanssa teemme kutsukortit, jotka perheet itse toimittavat isovanhemmille. Isovanhemmat tulevat lasten vieraiksi ja he viettävät aamupäivän yhdessä puuhastellen. Vietämme sekä ylä- että alakerrassa pienen laulu-leikki-hetken isovanhempien iloksi! Lasten lähdettyä ulkoilemaan arvovaltaiset vieraamme saavat nauttia rauhallisen kahvihetken keittiössä!
Koululaisten hiihtoloma 27.2-3.3. Eteisessä lomalista, merkitse loma -/hoito x, Kiitos.
Talvisin terveisin: Mira, Heli, Brita, Kati, Mervi, Minna ja Susanna

14.2.2017 @ 20.21
Merkitty: Kuukausikirjeet,Toimintakausi 2016-2017