Keinuhevosen kesäaika

Kesäkuu on jo puolessavälissä, joten läksiäisiä on vietetty ja osalle jo hyviä kesälomia toivoteltu 🙂

Kesä- ja heinäkuussa olemme ns. ”lomalla”. Leikimme ja ulkoilemme paljon, mutta arkirutiineista ja päivärytmistä pidämme kiinni. Olemme toiminnallisesti yhdessä ryhmässä, koska lapsia on vähemmän.

Nautimme kesästä ja otamme rennosti, lomaillen kukin lapsi ja aikuinen vuorollaan 🙂

Lasten varusteet toivotaan sään mukaisiksi. Ulkoleikkeihin erikseen ulkohousut/ shortsit ja vaihtovaatteet sisäleikkeihin.

Uusia lapsia käy tutustumassa ja kesän lopulla meillä onkin 8 uutta leikkikaveria seurassamme 🙂

Henkilökunnassa tapahtuu pieniä muutoksia:

Johanna siirtyy kotiin hoitelemaan lapsia ja on viimeisen työpäivän kanssamme 28.6.

”Uutena”, mutta jo useimmille tuttuna henkilönä, meillä aloittaa Mervi Kuisma 29.7.

Mira tulee töihin ”pysyvästi” 14.8.

Heidi jatkaa hoitajan sijaisuutta ja Kati ”vakkarina”

Brita ja Heli puolittavat työaikaansa tulevana toimintakautena.

 

AURINKOISTA, IHANAA JA LEPPOISAA KESÄÄ KAIKILLE !!!!!

Brita Kati Heidi Johanna Mira Heli

 

11.6.2013 @ 14.40
Merkitty: Kuukausikirjeet,Toimintakausi 2012-2013