Keinuhevosen kesä-aika 2014

Toukokuu jo mukavan lämpimästi meitä tervehti! Toivottavasti saamme nauttia Suomessa hienon kesän…kylmän jakson jälkeen 🙂

Kesän aikana hyvästelemme lapset, jotka lähtevät syksyllä koulutielle tai muuten vain uusia tuulia haistelemaan 🙂 SUURET KIITOKSET näille perheille LAPSEN LAINASTA ja hyvää kesää! Ihanaa, että olette viihtyneet meillä Keinuhevosessa – useampiakin vuosia!

Kesän aikana uusia lapsia käy tutustumassa ja talon lapsille ja perheille toivottelemme mukavia lomia kukin vuorollaan!

Kesä- ja heinäkuussa olemme ns. ”lomalla”. Leikimme ja ulkoilemme paljon, mutta arkirutiineista ja päivärytmistä pidämme kiinni.

Kesäkuun alusta ryhmä pienenee sen verran, että lapset lepäävät yläkerrassa. Kouluun lähtevät eivät kesällä lepää ”nukkarissa”. He saavat puuhailla ”isojen oikeudella” muita juttuja. Leikki-aikaa vietämme sekä ylä- että alakerrassa.

Heinäkuussa alakertaa ei käytetä….ellei iske hurjat helteet, ja kaipaamme ”kellarin”viileyttä! Heinäkuussa lapsia on vielä vähemmän, ja päiväkodin lounas hoituukin omin voimin. Piharemontti valmistuu heinäkuun aikana. Viikon 27 koneet jylläävät, ja sen jälkeen pihalla tehdään vielä ”hienosäätöä”. Ulkoilemme lasten kanssa lähiympäristön leikkipaikoissa/metsissä…remontin tilanteen mukaan!

Päiväkodin laiva yritetään siirtää ehjänä uudelle paikalle. Jos siirto onnistuu, odottaa ISÄ-talkoot elokuussa! Pienellä porukalla saamme laivasta jälleen uljaan merirosvoaluksen 🙂

Kesän aikana lasten varusteet toivotaan sään mukaisiksi. Ulkoleikkeihin erikseen ulkohousut/ shortsit ja vaihtovaatteet sisäleikkeihin.

Henkilökunta lomailee seuraavasti:

Brita 6.6-29.6 ja 28.7-1.8

Heli 13.6-29.6 ja 21.7-27.7

Mira 7.7.- 1.8

Kati 1.7-1.8

Mervi 1.7-18.7

…Ja kun lomat on pidetty, palaa arki moneen perheeseen 4.8 alkaen! Silloin olemme jälleen kaikki töissä ja toivottelemme työyhteisöömme uuden jäsenen,KEITTIÖN EMÄNNÄN, Minna Salon!

Minna aloittaa päiväkodin keittiössä työt 1.8. Näin Keinuhevonen siirtyy uuteen ajanjaksoon…Minna kokkaa meille aamupalan, lounaan ja välipalan talon arvojen mukaisesti – KODINOMAISESTI :)Tervetuloa Minna!

Näihin iloisiin uutisiin on mukava lisätä:

OIKEIN IHANAA JA RENTOA KESÄÄ KAIKILLE PERHEILLE!

Terveisin. Mira, Heli, Brita, Kati ja Mervi

 

 

 

16.6.2014 @ 20.10
Merkitty: Kuukausikirjeet,Toimintakausi 2013-2014